MITEN TUKEA VAUVANI HYVIÄ UNITOTTUMUKSIA?



19.4.2020



Vastasyntyneen vauvan uni on hyvin erilaista, kuin vanhemman lapsen tai aikuisen uni. Vastasyntyneen uni jakautuu lyhyempiin jaksoihin ympäri vuorokauden ja ohjautuu pitkälti vauvan nälän mukaan. Pikkuhiljaa unta säätelevät järjestelmät alkavat kehittymään ja kypsymään. Noin kuuden viikon iässä vauvan melatoniinin tuotanto lähtee käyntiin ja univalverytmi, eli vauvan sisäinen kello, alkaa kehittymään.


Univalverytmin ja hyvien unitottumuksien kehitystä voi tukea monella tapaa ja niitä kannattaa alkaa harjoittelemaan vauvan ollessa noin kuuden viikon ikäinen. Tässä muutama vinkki miten voit parantaa vauvasi unta.





Säännöllinen päivärytmi

Univalverytmin muodostumisen ja hyvien unitottumuksien opettelun kannalta säännöllinen päivärytmi on kaiken A ja O. Pienen vauvan kanssa kannattaa lähteä liikkeelle säännöllisellä aamuherätyksellä ja nukkumaanmenoajalla, näitä kahta voidaan pitää päivärytmin kulmakivinä. Päivärytmiin kuuluu tietenkin myös päiväunet ja ruokailut sekä pikkuhiljaa myös ulkoilut ja aktiviteetit. Kaikista tärkein on kumminkin valita päivärytmi, joka sopii juuri teidän perheelle.


Maitoa, maitoa lisää maitoa

Kylläinen vauva nukkuu paremmin ja pidempään, kuin nälkäinen vauva. Vauvan kannattaa antaa syödä niin usein ja niin pitkään, kuin on tarpeen. Päiväsaikaan kannattaa huolehtia, että ruokailuvälit eivät veny yli kolmen tunnin. Kun vauva on tankannut tarpeeksi päivällä, on suurempi todennäköisyys että yöhön sijoittuu yksi pidempi unipätkä.


Optimaalinen nukkumaanmenoaika

Vastasyntyneen vauvan yöunet ovat useimmiten suhteellisen lyhyet. Mitä enemmän univalverytmi kehittyy, sitä suurempi osa päivittäisestä unentarpeesta ajoittuu yöhön. Neljän kuukauden ikäinen vauva nukkuu yleensä 10-12 tunnin yöunet ja tämän ikäiselle luonnollinen nukkumaanmenoaika on noin klo 19-20 aikaan päiväunista riippuen. Vauvan olisi hyvä yrittää saada nukkumaan ennen kuin hän menee yliväsyneeksi, jolloin nukahtaminen on usein hankalaa ja unenlaatukin kärsii. Optimaalisen nukkumaanmenoajan, sekä päiväunien että yöunien osalta, saa selville seuraamalla vauvan väsymyksenmerkkejä ja kelloa.


Iltarutiini

Luo iltarutiini, joka toistuu samanlaisena illasta toiseen. Pienen vauvan kohdalla iltarutiini voi olla hyvinkin lyhyt, esimerkiksi iltapesu, vaipanvaihto, pyjaman pukeminen ja syöttö. Rutiinit tuovat turvaa ja toistettuna viestittävät vauvalle, että kohta on nukkumaanmenoaika.


Hyvää huomenta!

Aamurutiini viestittää vauvalle, että nyt on yöunet nukuttu ja päivä alkaa. Aamurutiini voi koostua esimerkiksi vaipanvaihdosta, aamupesusta ja päivävaatteiden pukemisesta. Valo on pimeyden lisäksi yksi tärkeimpiä vaikuttajia univalverytmiin, eli aamulla kannattaa sytyttää valoja ja avata verhoja.


Oikeanlainen uniympäristö

Oikeanlainen uniympäristö tukee hyvää ja laadukasta unta. Makuuhuoneeseen kannattaa hankkia pimennysverhoja, ellei niitä jo ole. Pimeys viestittää aivoille ja keholle, että on nukkumaanmenoaika. Itseasiassa valoja kannattaa himmentää jo noin tuntia ennen nukkumaanmenoa.


Pidä makuuhuone rauhallisena ja hiljaisena, poikkeuksena jos käytät valkoista kohinaa. Valkoinen kohina ( engl. White Noise) tiedetään tutkitusti rauhoittavan vauvoja ja parantavan heidän untaan. Lämpötila vaikuttaa univalverytmiin ja tiedetään, että niin aikuinen kuin lapsi nukkuu paremmin viileässä.


Makuuhuoneessa suosituslämpötila on 18-21c°. Peittoa ei suositella pienelle vauvalle turvallisuussyistä, mutta unipussi on hyvä vaihtoehto pitämään vauva lämpimänä. Vauvalle voi myös pukea kaksi pyjamaa päällekkäin, jos unipussia ei halua käyttää. Pienen vauvan lämpötilaa kannattaa aina kokeilla niskasta, sillä vauvan ääreisverenkierto on heikko ja siksi jalat ja kädet ovat usein viileät.


Kun pienen vauvan kanssa unitottumuksia lähtee harjoittelemaan, tärkeintä on kärsivällisyys. Pienetkin edistysaskeleet ovat suuria saavutuksia ja niistä kannattaa iloita. Vanhempien ei myöskään pidä ottaa stressiä, jos jonakin päivänä aikataulu, nukuttaminen tai unet eivät mene suunnitelmien mukaisesti. Huomenna on uusi päivä ja uusi mahdollisuus harjoitella nukkumisen taitoa. Olkaa siis armollisia itsellenne.